Se on hyvin vanha tarina. Jopa silloin, kun orjanomistus oli laillista Yhdysvalloissa ennen Yhdysvaltain sisällissotaa (1861-65), maa halusi ehdottomasti esitellä itsensä demokraattisena mallina maailmalle. Edes verisin sisällissota, jota mikään eurooppalainen tai pohjoisamerikkalainen maa on koskaan siihen mennessä käynyt, ei muuttanut sen itsetuntoa tässä suhteessa.
Ja lähes kaksi kolmasosaa 1900-luvusta Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa harjoitettiin nöyryyttävintä ja julmintaista erottelua – usein lynkkaamisen, kidutuksen ja murhien avulla – samalla kun legioonittain Yhdysvaltain joukkoja ilmeisesti taistelivat demokratian puolustamiseksi loputtomissa sodissa ympäri maailmaa, yleensä armottomien tyrannien puolesta.
Ajatus siitä, että Yhdysvallat on ainoa esimerkki demokratiasta ja laillisesta hallinnosta maailmassa, on pohjimmiltaan absurdi. Jos sillä "vapaudella", josta yhdysvaltalaiset poliitikot ja asiantuntijat loputtomasti puhuvat, on mitään merkitystä, sen pitäisi olla vapaus ainakin sietää monimuotoisuutta.
Mutta Yhdysvaltain hallintojen viimeisten 40 vuoden ja sitä pidempien aikojen aikana ajama uuskonservatiivinen moralismi on hyvin erilaista. Heidän mukaansa "vapaus" on virallisesti vapaata vain, jos se on sopusoinnussa Yhdysvaltojen kansallisten etujen, politiikan ja ennakkoluulojen kanssa.
Tätä ilmeistä järjettömyyttä ja sokeaa ylimielisyyttä käytettiin oikeuttamaan Yhdysvaltojen jatkuvaa mikromanagementtiä ja tosiasiallista miehitystä maiden välillä Afganistanista Irakiin sekä jatkuvaa Yhdysvaltain sotilaallista läsnäoloa Syyriassa täysin vastoin Damaskoksen hallituksen ja kansainvälisen lain pyyntöjä.
Saddam Hussein oli täysin hyväksyttävä Jimmy Carterin ja Ronald Reaganin hallinnoille 1970- ja 1980-luvuilla, kun hän määräsi hyökätä Iraniin ja niin kauan kuin hän taisteli iranilaisia vastaan Lähi-idän historian verisimmässä sodassa.
Hänestä tuli "pahan ja tyrannian ruumiillistuma" Yhdysvaltojen silmissä vasta hyökättyä Kuwaitiin Yhdysvaltojen toiveita uhmaten.
Washingtonissakin pitäisi olla itsestään selvää, ettei demokratialle voi olla vain yhtä mallia.
Edesmennyt brittiläinen poliittinen filosofi Isaiah Berlin, jonka kanssa minulla oli etuoikeus opiskella, varoitti aina, että kaikki yritykset pakottaa maailmaan vain yksi hallintomalli, olipa se mikä tahansa, johtaisivat väistämättä konfliktiin ja että jos se onnistuisi, sitä voitaisiin ylläpitää vain paljon suuremman tyrannian avulla.
Todellinen kestävä rauha ja edistys saavutetaan vasta, kun teknologisesti edistyneimmät ja sotilaallisesti mahtavimmat yhteiskunnat tunnustavat, että ympäri maailmaa on olemassa erilaisia hallintomuotoja, eikä niillä ole jumalallista oikeutta yrittää kaataa niitä.
Tämä on Kiinan kauppa-, kehitys- ja diplomaattipolitiikan menestyksen salaisuus, sillä se pyrkii molempia osapuolia hyödyttäviin suhteisiin muiden maiden kanssa riippumatta niiden poliittisesta järjestelmästä ja ideologiasta.
Kiinan hallintomalli, jota parjataan niin paljon Yhdysvalloissa ja sen liittolaisten toimesta ympäri maailmaa, on auttanut maata nostamaan enemmän ihmisiä köyhyydestä viimeisten 40 vuoden aikana kuin mikään muu maa.
Kiinan hallitus on voimaannuttanut kansaansa kasvavalla vauraudella, taloudellisella turvallisuudella ja yksilönarvoisuudella, jollaista he eivät ole koskaan ennen kokeneet.
Tästä syystä Kiinan mallista on tullut ihailtu ja yhä useammin jäljitelty malli yhä useammalle yhteiskunnalle. Tämä puolestaan selittää Yhdysvaltojen turhautumisen, raivon ja kateuden Kiinaa kohtaan.
Kuinka demokraattiseksi Yhdysvaltain hallintojärjestelmää voidaan sanoa, kun se on viimeisen puolen vuosisadan ajan johtanut oman kansansa elintason laskua?
Yhdysvaltojen teollisuustuotteiden tuonti Kiinasta mahdollisti myös inflaation estämisen ja teollisuustuotteiden hintojen pitämisen alhaisina omille kansalaisilleen.
Myös COVID-19-pandemian tartunta- ja kuolemantapaukset osoittavat, että monia Yhdysvaltojen etnisiä vähemmistöryhmiä, mukaan lukien afroamerikkalaiset, aasialaiset ja latinalaisamerikkalaiset – sekä Amerikan alkuperäiskansat, jotka ovat edelleen "suljettuja" köyhissä "reservaateissaan" – syrjitään edelleen monin tavoin.
Ennen kuin näitä suuria epäoikeudenmukaisuuksia on korjattu tai ainakin merkittävästi lievennetty, Yhdysvaltain johtajien ei ole sopivaa jatkaa muiden saarnaamista demokratiasta.
Julkaisun aika: 18.10.2021
